Hei !
Olen kohta 1-vuotiaan taaperomme äiti (Siiri) ja tuon yhden avopuoliso (Lauri). En vielä tiedä mistä eniten kirjoiten, joten en lupaa mitään varmaksi, mutta luultavasti kirjoittelen sisustuksesta, tavallisesta vauva arjestamme ja haaveistani. Intohimoni on sisustaminen, mutta tällä hetkellä ei budjekti anna tehdä mitään isoja ostoksia.. Eikä intohimoni sisustamiseen tällä hetkellä näy kodissamme, mutta hiljaa hyvä tulee. Kaiken hyvän lisäksi asumme vuokralla, joten kuinka kuvitella saakkaan täällä on muovimatto. Onneksi se on aika vaalea, tulisin hulluksi jos se olisi sininen.
Blogin nimen keksiminen tuottaa tällä hetkellä tuskaa, mutta muovautuu ajan kansa. Kunhan tiedän mitä eniten kirjoittelen. Nimemme on muutettu, joten kunnioitathan meitä jos tiedät kuka olen.
Harrastan jonkin sorttista amatööri kuvaamista. En oikein ole hyvä heilumaan kameran kanssa. SILTI omistan järjestelmäkameran, joka onkin sieltä halvimmasta päästä. Mutta enhän minä senkään kaikkia toimintoja osaa käyttää. Kaikki kuvat ovat minun kuvaamiani, ethän kopio kuviani ! Ja jos olen muualta kopioinut kuvia mainitsen kyllä siitä.
Huomasin, että täällä on jo huimat 9 käviää käynyt ! Jihuuu :) Kertokaa vinkkejä, miten saan mainostettua blogia silleen, etten tuputa sitä kellekkään ? Ja muitakin blogaamisen liityviä vinkkejä voi laitella ! Muistakaa kommentoida, sillä kommentit on tervetulleita. Tosin hyvän maun rajoissa !
- Emilia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti